Normaalisti huulirasvan (tai huulipunan) käyttäminen huulilla aiheuttaa viimeistään seuraavana päivänä, ellei jo saman päivän iltana huulten kuoriutumista ja kuivumista. Tämä urbaani legenda on nyt todistettu! Olen kokeillut.
Kokeiluun kuuluu myös korvaavien aineiden kokeilu. Nyt vuorossa on ollut sheavoi. Testaamani luomusheavoi on todellakin ehdottomasti parasta huulivoidetta, mitä olen ikunaan kokeillut! Sheavoini senkun kosteuttaa, yhä vain, jatkuen pitkälle käyttöä seuraaviin päiviin! (Sheavoita on toki erilaisia ja eri perustein tuotettua. Tämä on luomua, eettisesti tuotettua ja puhdistettua, jotta se kestää myös tuubissa!)
No miksiköhän ne normaalit huulirasvat ja -punat sitten kuivattavat: mineraaliöljyn ansiosta. Kyseenalainen ansio, mutta näin tuntuu olevan. Mineraaliöljy on halpaa materiaalia kosmetiikkateollisuudelle ja huuliakuivattava ominaisuushan saa käyttäjän vain lisäämään tuotetta eli kuluttamaan myytyä ainetta yhä kiihtyvämmässä tahdissa. Mikäs sen parempaa :(
Eihän ne huulirasvapurkissa taida muuta luvatakaan, kuin että kosteuttaa. Kosteuttaa toki, hetken. Jälkioireista ei tietenkään puhuta. Aineen lisääminen kosteuttaa kunnes aine taas poistuu huulen päältä.
Mineraaliöljyn käyttö on ymmärrettävää, sehän on halpaa ja sillä on piiitkä hyllyelämä eli se kestää tuotteessa, vaikka käyttäjää odoteltaisiin pidempikin aika.
Mineraaliöljyä käytetään yllättävän monissa "pehmeiltäkin" kuullostavissa tuotteissa sekoittaen sitä hyvältä kuullostaviin aineosiin. Kokemukseni perustella olen kyllä sitä mieltä, ettei mineraaliöljyn haitalliset vaikutukset katoa mihinkään, vaikka se sekoitettaisiin mihin luomuun tai muuhun kivaan. Konna on konna, vaikka voissa paistaisi.
Mineraalipohjaisissa tuotteissa ns. kosteus pysyy huulen pinnalla, jääden imeytymättä kosteutta tarvitseviin ihon osiin. Tästä ominaisuudesta johtuen myös rasvan mukana kulkeva väri jää pinnalle ja kuluu nopeasti huulilta. Poikkeuksia toki on värin pysyvyyden suhteen, mm. YSL:n jotkut huulipunat pysyvät kuin tauti.
Mineraaliöljyjen tuotanto on oma asiansa, johon palannen myöhemmin, mutta sanottakoon tässä vaiheessa sen verran, että mieluummin kannatan eettisempää ja ekologisempaa toimintaa.
Varhaisvaiheessa olevat kokeiluni luomuhuulirasvasta ja -väristä ovat erittäin rohkaisevia :) Kerron myöhemmin lisää värimaailmasta.